Business Park Safiiriin palvelukokonaisuus täydentyi hiljattain innostavilla uudistuksilla, kun kiinteistössä valmistui kaksi odotettua tilaremonttia. Ensiksi valmistui tyylikäs ja entistä monipuolisemmin palveleva aulatila vilkkaiden kulkureittien varrelle lounasravintolan kupeeseen. Vapautuneeseen aiempaan aulaan rakentui puolestaan viehättävä yhteinen oleskelutila, Safiiri Corner, johon vuokralaisyhteisö on tervetullut viettämään tunnelmallisia taukoja sekä viihtymään yhdessä ja erikseen.
Syyskuussa uutta yhteisöllistä tilaa juhlistettiin rennolla avajaistapahtumalla. Iltapäivän aikana kohdattiin kollegoita, yritysnaapureita ja kiinteistön palvelutiimiä, nautittiin ravintolan maistuvista tarjoiluista sekä tutustuttiin Safiiri Cornerin aktiviteetteihin. Halukkaat saivat myös lajiopastusta pingiksen saloihin.
Uusi Safiiri Corner tarjoaa jatkossa vuokralaisyhteisölle viihtyisän työkahvilan ja loungen, johon voi suunnata tiivistahtisen työpäivän keskellä niin tauoille kuin vapaamuotoisiin tapaamisiin. Muhkea sohvaryhmä houkuttelee istumaan alas luovaan ideointihetkeen tai leppoisaan lukutuokioon, johon lukemista löytyy Cornerin kirjojen vaihtopisteeltä.
Oleskelutilasta löytyy myös pingispöytä, jonka ääressä voi koetella leikkimielisesti kollegan osumatarkkuutta ja refleksejä. Vaihtoehtoja tilassa on myös rauhoittavaan tekemiseen, ja itseään voi haastaa esimerkiksi 1000 palan palapelillä tai keskittymistä ja koordinaatiota vaativien pelien parissa.
Tilan monipuolista aktiviteettitarjontaa täydentää myös magneettinen tikkataulu, jolle voinee ennakoida innokasta vastaanottoa sekä afterworkeilla että tulevissa kausijuhlissa.

Safiiri Cornerin sijainti neuvottelukeskuksen kupeessa luo kutsuvat puitteet myös monenlaisille tapahtumille. Loungesta löytyy muun muassa oma tarjoilukeittiö ja ruokailuryhmä, joten tilaan on vaivatonta järjestää buffetruokailu tai cocktailpalatarjoilu Ravintola Safiirin catering-palveluiden avulla. Sujuvuutta ruokailuhetkeen tuovat myös Cornerin keittiöpisteeltä löytyvät astiat, jääkaappi ja astianpesukone.
Vuokrattavat neuvotteluhuoneet ja rento oleskelutila tarjoavat yhdessä toimivan tapahtumapaikan esimerkiksi työpajoihin ja suunnittelukokouksiin. Noin 35 hengelle mitoitettu kokonaisuus istuu mainiosti myös koko päivän tilaisuuksiin, jossa osaksi päivää jakaudutaan ryhmissä neuvotteluhuoneisiin ja välillä virkistäydytään yhdessä aterioinnin ja aktiviteettien parissa. Cornerissa presentaatiot onnistuvat myös rennosti sohvaryhmän yhteydessä, sillä Safiiri Corneriin on pian tulossa pyörillä liikuteltava näyttö.
Viihtyisä tila taipuu helposti myös pienempiin yhteisöllisiin kohtaamisiin, kuten firman tarjoamiin aamupalahetkiin tai afterworkeille. Cornerin sijainti kiinteistön pääaulan tuntumassa takaa tällöin sujuvat siirtymät oleskelutilan ja omien toimitilojen välillä.
”Safiiri Corner neuvottelutiloineen on mahdollista varata myös vuokralaisyritysten asiakastilaisuuksiin. Tämä on erinomainen mahdollisuus esimerkiksi niille yrityksille, jotka eivät voi viedä asiakkaita omiin tiloihinsa tietoturvasyistä.”
Karoliina Turppo, Leasing Manager, Newsec Property Asset Management Finland Oy

Business Park Safiirin uudistukset ovat saaneet vuokralaisyhteisöltä tyytäväistä palautetta. Uuden aulan freesi sinisävyinen yleisilme on herättänyt ihastusta, ja aulan uusi sijainti on koettu aiempaa toimivammaksi. Kiitosta on saanut myös palvelualtis ja ystävällinen aulapalveluhenkilöstö, joka on tarvittaessa saattanut asiakasyrityksen vieraan jopa perille toimitiloihin asti.
Myös Safiiri Corner viihtyisine puitteineen ja runsaine viherkasveineen on saanut vuokralaisilta hyvää palautetta. Avajaisissa monet ennakoivatkin tulevansa jatkossa tiloihin virkistäytymään ja viihtymään.
Yhdeltä Safiirin vuokralaisorganisaatiolta kiitosta saatiin myös Cornerista tapahtumatilana. Kaksikymmenhenkisen tiimin ulkoilmaan kaavailtu suunnittelukokous oli pitänyt yllättäen siirtää epävakaisen sään vuoksi sisätiloihin, ja sopivat tilat olivat löytyneet läheltä Safiiri Cornerista. Kokouksen siirtäminen saman katon alle oli sujunut erittäin jouhevasti, ja ilta oli kulunut loungessa mukavasti kokoustaen, eväitä nauttien ja pingistä pelaten.
Tervetuloa siis entistäkin toimivampi ja hyvinvoivempi työarki – jatkossa palauttavat tauot ja eläväiset kohtaamiset ovat Safiirissa muutaman ripeän askeleen päässä.
Lue lisää:
TENANT RELATIONS MANAGER
Vuokralaisten yhteyshenkilö